perjantai 6. syyskuuta 2013

Syksyn ensimmäinen SNY paketti

Kesällä ei tullut paljoa koneella oltua, mutta neulottua kyllä jonkin verran. Koitan saada lähiaikoina esiteltyä valmiita neuleitakin.

Tänään eteisen lattialla odotti mukava yllätys. SNY pakettini oli tullut postiin ja tokihan se piti lähteä heti sieltä hakemaan.

Selvästikkin tässä on jokin traditio, että ensimmäisessä paketissa on kaksi kerää teeteen Pallasta. Toki tämä on vasta toinen kierros, jossa olen mukana, mutta silti oli hämmentävää. Väri on hyvin minun väriseni. Langasta rupesinkin jo tekemään sukkia. Aloitin sukat tavallaan jo heinäkuussa, mutta se alku varastettiin/hävitettiin, kun se jäi junaan. Tuikut ovat ihanan värisiä ja tuoksuivat hyville. Suklaan söin jo pois. Mittanauhaa tarvitsinkin ja siinä on kivasti tuumat ja senttimetrit, sillä usein englannin kielisissä ohjeissa mitat ovat tuumia. Noita samoja värejä katsoin aikaisemmin tällä viikolla ja haluan kokeilla sitä mahdollisimman pian.
Kaikkein ihaninta tässä paketissa mielestäni kuitenkin oli kortti. Muumit ovat ihania ja takapuolelle oli kirjoitettu Saima Harmajan runo. En ole mitenkään kovin paljoa runoja lukenut, mutta Harmaja on lempirunoilijani.

Kiitos tästä ihanasta paketista ja rakastan käsialaasi salainen neuleystäväni!

7 kommenttia:

  1. Kiva, että langat pääsi heti käyttöön =) Ja ihana rentoutua neuloessa tuolla paketilla, suklaata, teetä ja kynttilöitä, mitä muuta sitä tarvitsisikaan!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että paketti on tullut perille ja langat päässeet jo puikoille. :) Ja hyvä, jos oli mieluinen, musta ainakin tuntui sun lomakkeen perusteella, että sulle on helppo koota pakettia, koska mieltymykset oli monessa kohtaa niin samanlaiset. :) t: Sny

    VastaaPoista
  3. Ihanan väristä Pallas lankaa, oi että..kiva paketti!

    VastaaPoista
  4. Pallas on oikein hyvää neuloa ja värikin mainio! Kaunis kokonaisuus.

    VastaaPoista
  5. No jopas on sattumaa, että sait toistamiseen ekassa paketissa Pallasta. Kunis on langan väri :)

    VastaaPoista